Vapaaehtoiselämä

Tänään sitä on kuukauden verran täällä niemimaalla porskuteltu. Aika kulkeekin lopulta aika nopeasti.

Jotkut ovat kyselleet tarkemmin miten asumme ja mitä täällä ylipäänsä teemme jne jne: ihan hyviä kysymyksiä ja ilmeisestikään en ole niitä tarpeeksi kaikille valottanut. Kerronkin nyt vähän tarkemmin Yeongwolilaisen vapaaehtoistyöntekijän arjesta.

Vapaaehtoistyöntekijä sanana hämää vähän - ei me täällä olla esim. pakkotyössä kellon ympäri tai taivastella paikallisen elämänlaadun kurjuutta laupiaan samarialaisen naamion takana (ei kukaan tuttu kyllä näin ole väittänytkään). Korean tasavalta on teollisuusmaa jossa BKT/hlö ja human development index-luvut ovat kuitenkin länsieuroopan tasolla.
Keskuksen oppilaat joitten englanninkielenopettajina toimimme, ovat kaupungin matalatuloisimpien perheitten lapsia. Matalatuloinenkin on aika suhteellista - kaikilla lapsilla on esim. siistimmät kännykät kuin meillä, siisteistä vaatteista nyt puhumattakaan. Keskuksella on myös varaa eri toimintoihin ja iltapäivisin esim. rakennamme milloin mitäkin pienoismalleja tai soittorasioita ja teemme ruokaa kotitaloustunneilla - lapsia opettaa myös erillinen liikunnanopettaja. Olin yllättynyt nähdessäni miten paljon virikkeitä keskuksen lapsilla on. Olin myös odottanut enemmän vastuuta meille vapaaehtoisille itse ohjelmien suunnittelusta ja toteutuksesta. Thaimaalainen vapaaehtoinen taas ei ole mitenkään halunnut uskoa että lapset kuuluvat low income- perheisiin.

Me osallistumme kaikkiin DODAM-keskuksen ohjelmiin ja leikimme kaikista nuorimpien lasten (ala-asteikäisiä kaikki) kanssa, mikä leikki heitä nyt eniten sillä hetkellä sattuukin kiinnostamaan. Vanhempien lasten kanssa yritämme olla enemmän kavereita. Yleensä työmme ei ole kovin raskasta, mutta englanninkielentunnit vaativat jonkinverran suunnittelua. Me toimimme kuitenkin pääasiassa englanninkielen tutoreina ja yritämme keskustella lasten kanssa vähän kaikesta. Englanninkielenopettajilla onkin huima kysyntä tässä maassa, jossa kova race-to-the-top- mentaliteetti vallitsee. Parhaimmat diilit ja työsuhde-edut saavat tietenkin englantia äidinkielenään puhuvat koulutuksen omaavat opettajat, mutta paremman puutteessa joku huonompikin vahtoehto sopii.

Itse tuntien sisältö onkin suurin kysymysmerkkimme täällä - miten tehdä hauskoja ja mielenkiintoisia, ei liian vaikeita tai helppoja, jokaiseen tasoon sopivia tehtäviä? Kaksi luokkaa (Yhteensä kolmesta: 6 yläasteikäistä poikaa, n.6 ala-asteikäistä tyttöä ja joukko ala-astelapsia kaupungin toisessa iltapäiväkeskuksessa. Yläasteikäisillä on tunti 4 kertaa viikossa, nuoremmilla 2 kertaa) olemmekin jakaneet niin että Eunmi opettaa enemmän tukea tarvitsevia oppilaita, minä pidemmälle ehtineita - Ratchanda auttaa sitten eniten apua tarvitsevassa luokassa. Yleensä sääntö on aika helppo - mitä suurempi luokka, sitä vaikeampi sitä on hallita. Englantia aletaan täällä lukea tosiaan 9 vuoden iässä, mutta useimmat englantia jo koulussa lukeneet oppilaamme ovat kokoajan ihan pihalla jopa hyvin yksinkertaisia tehtäviä tehdessämme. En tiedä englanninkielen opetuksen laajuudesta sen enempää, mutta joskus yläasteikäisten tehtävienratkomista katsellessa voi vain ihmetellä mitä siellä koulun enkuntunneilla oikein tehdään (tehtävämme eivät kuitenkaan niin vaikeita ole). Tietenkin oppilaitten väliltä löytyy eroja - ihan niin kuin missä tahansa oppiaineessa. Voi ollakin etten koskaan tule sisäistämään sitä miten vaikeaa englanninkielen oppiminen näille oppilaille on - enhän ole opettaja koulutukseltani.
Iltaisin kun pääsemme kotiin keskukselta, vietämme aikamme lähinnä kotona asunnollamme. Asunto on siisti, mutta askeettinen. Pinta-alaa yksiössämme on joku 25 m2 (asunnossamme on parvi, jolla nukun ylhäisessä yksinäisyydessäni - lattialla tietty). Kaupunki on pieni ja iltaohjelma rajattua - siksi siis hengaamme lähinnä vain kotona. Viikonloppuina voimme matkustella kauemmas tai nähdä lähipaikkakuntia. Eunmi on aina tylsistynyt kotona, mutta minulla ei ole mitään ongelmaa. Halusin jo pienenä säännöllisesti aikaa olla omissa oloissani - nytkin keksin aina ongelmitta ajanvietettä iltaisin: brittiläissketsejä youtubesta, kirjoja, musiikkia, sudokua, englanninkielisiä korealaisia nettisanomalehtiä, lenkkeilyä jne. Ja täällä pitää myös pestä pyykki manuaalisesti, joten siihen menee jonkun aikaa (eräs opettajista on tarjoutunut pesemään pyykkimme, muttemme kehtaa kanniskella kaikista vähäpätöisimpiä vaateparsia hänelle). Enemmän pelkäänkin että tiivis yhteisasuminen käy hermoille, kuin tylsyys.

Syömme kahdesti päivässä keskuksessa, jossa työskentelemme. Ruoka on hyvää: riisi on joka aterian kivijalka, lisukkeet vaihtelevat (kimchiä lukuunottamatta - se pysyy). Me istumme aina lattialla, mutta mitään oikeaa "istumistapaa" ei ole. Vähän tottumattomana "istujana" en kuitenkaan kovinkaan kauaa jaksa istua jalat ristissä. Haarukka esiintyy kattauksessa lähinnä vain jälkiruokaa tarjotessa - olen siis syönyt hedelmiä haarukalla. Keskus ja IWO tarjoavat meille asunnon ja nämä ateriat.

Vaikka täällä välillä jokin häiritseekin, ei se kuitenkaan ole ylitsepääsemätöntä. Unohdankin yleensä nopeasti kieli- tai opetusongelmat päivältä kunhan olen illalla päässyt takaisin asunnollemme, käynnistänyt tietokoneeni ja tarkistanut miten Suomi on herännyt uuteen päivään.

Rakkain terkuin,
Heny

En volontär till!

Igår fick vårt lilla hem tillökning av en volontär; en thailändsk tjej, som precis avslutat sina studier och kunde nu först börja projektet. Hon är väldigt trevlig och pratsam.

Det var skönt att se en utlänning till här. Trots att min koreanska room-mate är helt trevlig, förstår hon antagligen inte helt hur det känns att inte fatta allt som pågår i Korea och Yeongwol. Istället för att ha endast en person som man kan diskutera med, finns här nu två! Å andra sidan, märker jag redan nu att jag har vissa sociala mönster i mitt beteende som skiljer sig från mina asiatiska room-mates beteende (främst sk. personal space, som jag har betydligt större än de).
Vi lever ganska tätt och ännu tätare nu, i ett och samma rum, så visst kommer vi ju att gå på nerverna på varandra - eller åtminstone tar det på mina nerver, som hittills i fem år fått leva ifred (för det mesta) i ett en-persons-hushåll. Men, you live and you learn.

Hittills har vi hittat åtminstone en stor skillnaden mellan mej och thailändska Ratchanda; det är - väldigt överraskande - hur vi upplever temperaturen. Hon klädde sig t.ex. i långärmad trikotröja och en tjockare tröja då vi gick och lade oss; jag svettades i t-skjorta. Smålustigt nog.

Gangneung

Viikonloppuna meillä oli taas aikaa matkustella - Lauantaina 26.9 suuntasimme itään, Korean koillisrannikon suurimpaan kaupunkiin Gangneungiin.

Aurinko nousee lauantaiaamuna usvan ja vuorten takaa - kuva otettu ikkunastamme.




Gangneungiin ajelee Yeongwolista bussilla kahdessa ja puolessa tunnissa. Nyt ei matkustettu mukavalla Intercity bussilla kuten Seouliin matkatessa, vaan standardibussilla jossa penkit olivat huomattavasti kovemmat. Aamuvarhaisella lähtiessä linja-autossa olisi halunnut nukkua, mutta se osoittautui mahdottomaksi kiitos mutkikkaimman maantien jota pitkin koskaan matkustanut.

Gangneungissa kävimme heti ensiksi Ojukheonissa. Ojukheon toimi 1500-luvulla kotina Sin Saimdangille ja hänen pojalleen Yi Yulgokille. Kyseessä on kaksi kulttuurihistoriallisesti tärkeää henkilöä. Sin Saimdangin katsotaan olevan esimerkillinen korealainen nainen joka uhraa kaikkensa perheensä ja miehensä puolesta, vaikka hän myös itse oli lahjakas taiteilija ja runoilija. Yi Yulgok oli merkittävä kungfutselainen filosofi ja poliitikko.

Sin Saimdang ja turisti.

Punaisen värin katsottiin ennenaikoihin pitävän pahat

henget poissa - monien rikkaitten talot koristeltiinkin punaisella.

Ojukheon tunnetaan myös mustasta bambusta.

Tässä kasvaa muuten riisi...

... ja tässä puussa persimonit

Gangneungista löytyy myös hiekkarantaa, jota reunustaa nykyisin monet hotellit ja kaikenmaailman välipalakojut. Vaikka sadekuurot pyyhkivät kaupungin yli vähän väliä, oli rannalla siitä huolimatta jonkinverran jengiä - lähinnä pariskuntia iltapäiväkävelyllä.

Huomautus #1: Koreassa paikkojen löytäminen vaikuttaa todella vaikealta, jopa korealaisen kaverin kanssa. Kukaan ei tahdo tietävän mitä kautta mikäkin bussi menee minne, tai mistä lippuluukulta mikäkin bussilippu on ostettava.

Huomautus #2: Jos sitten satutkin nousemaan väärään bussiin, saat kuskilta solvaukset niskaan. Näin minulle kuskien ärähtelyt tulkattiin.

Tai ehkä näitä vähemmän palvelualttiita henkilöitä sekä puutteellisia tienviittoja ja kylttejä löytyy muualtakinpäin maailmaa....

Ett koreanskt bröllop

Söndagen 20.9 fick jag den stora äran att följa med Eunmi på hennes kusins bröllop.

På morgonen tog vi bussen till Cheonan, västra Korea. Vi var hemma redan samma kväll; hela bröllopsseremonin varar här endast några timmar.

Koreanerna gifter sig oftast i stora sk. Wedding Halls. Det handlar alltså om en massiv byggnad, med festsalar på flera våningar - flera vigslar håller på samtidigt. Cheonans Wedding Hall var fullproppad med en massa gäster, alla rum var fyllda med kristallkronor, röda heltäckande mattor och blomdekorationer - vitt, guldfärgat och ännu mera vitt.

Vi hittade rätt sal genom bröllopsfotografierna utanför salen - koreanska brudpar fotograferas alltså innan vigseln och med mycket mera fantasifulla motiv än t.ex. de finska bröllopfotona.
Det sk. västerländska bröllopet var en enda stor show; vi var ca 10 min. försenade och missade själva vigseln. Under de resterande 20 minuterna sjöng brudens kompisar (med mer eller mindre bra engelska) och toastmastern, som framförde en rap. Paret dansade till en disko-låt och blåste ljusen ur sin bröllopstårta - och såklart skulle det fotas en massa. Efter ca 50 foton var seremonin över.

Efter en västerländsk vigsel följer ännu en traditionell koreansk vigsel. Eunmi, hennes bror och kusin påstod att vi nog har tid på oss att äta på bröllopsbuffén innan den traditionella vigseln, eftersom brudparet nu höll på att byta om till traditionella han-bok kostymer. Bröllopsbuffén påminde mig om alla buffér jag nånsin varit på på Stockholmskryssningarna - maträtterna såklart skiljde en hel del från det vanliga, men atmosfären var rätt lika. Efter en god stund sade min koreanska kollega och hennes unga släktingar att vi nog nu borde gå till de övriga släktingarnas och brudparets bord, eftersom de nu satt sig för att äta. Det visade sig att vi 4 hade missat den traditionella vigseln, då vi suttit i buffésalen hela den tiden och ätit. Jag var väldigt besviken såklart, men Eunmi, brodern och kusinen menade att jag inte missade något speciellt "eftersom dom bara står där och bockar åt varandra". Jaha.

Wedding Hall - en av flera salar.

Brudgummen Anthony var fransman och från hans familj deltog endast hans mamma och syster i bröllopet eftersom ännu ett bröllop skall ordnas i Frankrike, dit paret flyttar inom kort. Vi européer förklarade att koreanska bröllop, som avklaras på under en timme, nog skiljer sig från europeiska bröllopsfester, som oftast håller på hela kvällen. Det koreanska bröllopet verkade väldigt opersonligt och anonymt, men också roligt så länge det varade. En upplevelse, i vilket fall som helst.

Det vackra brudparet i Han-bok kostymer.

Viikolta 38

Valittuja valokuvia viikolta 38 - nyt kun kaikki jo alkaa käydä tutummaksi.

Lauantai 19.9 - YEONGWOL

Tämän päivän vietimme tutustumalla lähemmin Yeongwoliin, eli kotikaupunkiimme. Kaupunki on Korean tasavallan mittakaavassa hvvin pieni, n. 21000 henkilöä asuu täällä. Kuten jokaisella pikkukaupungilla, Yeongwolillakin on pakolliset nähtävyytensä.




Kuvassa vanhaa perinteistä korelaista rakennustapaa. Rakennukset ylhäällä ovat toimineet asuintaloina ja ruokavarastoina. Vaaleakehikkoiset ulko-ovet kuuluivat asuintaloihin (varastot olivat pimeämpiä tiloja)





Alla kuvia maastosta jonne murhattu teini-kuningas Danjong on 1400-luvulla haudattu. Historia kertoo klassisesta vallankaappaustapauksesta: mustasukkainen ja vallanhimoinen setä/eno raivasi pois nuoren kuninkaan tieltään jotta itse saisi hallita kuningaskuntaa. Ylhäällä kukkulalla jossa hautakammio sijaitsee, havupuut taivuttavat latvansa hautaa kohti, kuin osoittaakseen kunniaa...

Jangneung

Me käytiin myös näköalatasanteella; vasemmasta kuvasta löydätte siis kämppikseni ja kollegani Eunmin, sekä DODAM keskuksen johtajan, joka myös hyvin mielellään näyttää meille kotikaupunkiaan. Myöhemmin samana iltana me käytiin vielä Yeongwolin tähtitieteellisessä observatoriossa(800m. korkeudessa), joka siihen aikaan illasta oli aika lapsiperhemagneetti.

Lauantain kierroksellemme kuului myös käynti paikallisessa buddhisti-temppelissä. Meidän onneksemme molemmat buddhistimunkit sattuivat olemaan paikalla ja toinen heistä (nunna itseasiassa) tarjosi meille teetä ja viinirypäleitä, viinirypälesadon kunniaksi. Buddhistinunna vaikutti aidosti kiinnostuneelta länsimaalaisesta vieraasta ja tunne oli molemminpuolinen.

Buddhistimunkkien tehtäviin kuuluu paikkakunnan buddhistien sielunhoito sekä meditaation harjoittelu.

Alla vasemmalla: Temppelin alttari. Alttareille oli kannettu paljon hedelmiä kiitos alkaneen sadonkorjuukauden.

Alla oikealla: Temppelin kaunis katto. Katto oli täynnä lootuksenkukkakoristeita joihin lähipaikkakuntien asukkaat kirjoittaneet nimensä ja rukouksensa. Seinät olivat myös koristettu samantyyppisillä rukouksilla.

Tiistai 15.9 - YEONGWOL

Lapset leikkivät pienellä pihalla DODAM keskuksen lähettyvillä. Iltapäivisin ensin koulusta keskukseen saapuvat nuorimmat ala-asteoppilaat, iltapäivän mittaan vanhemmat ala-asteikäiset oppilaat liittyvät joukkoon. Ala-asteoppilaitten kanssa meillä on tunti vain kerran viikossa (toivomme saavamme toisenkin), loput ajasta leikimme heidän kanssaan. Yläasteikäisille meillä on englanninkielentunti 4 kertaa viikossa.

Huomaa käsimerkit!

Pronssinen ukko penkillä on Yeongwolilainen, maankuulu näyttelijä (jonka nimeä en nyt voi muistaa). Myös tämä piha kuuluu kaupungin taidekatuun, jolla keskuskin sijaitsee.

Tässä ollaankin muuten vielä viikolla 37:

Sunnuntai 12.9 - SEOUL

Kämppikseni ja minä olimme tänä päivänä lähdössä itärannikolle paistattelemaan päivää, mutta linja-autoasemalle tullessamme bussi olikin jo körötellyt tiehensä. Seuraava bussi menikin Souliin, joten vietimmekin lopulta päivämme siellä.

Alla: Yliopistoruokailua Korealaisittain! Kävimme Eunmin veljen kamppuksella syömässä lounasta. Padasta löytyy possua, riisiä, paljon vihanneksia - ja chiliä. Ja ainiin, Kimchi tietty lisukkeena.

Turistikohteemme Soulissa oli Seoul N Tower. N Tower toimii lähinnä turistinähtävyytenä.
Torni kököttää n.500 metriä merenpinnan yläpuolella - ja näkymä oli hieno (sumuisesta ilmasta ja suttaantuneista ikkunoista huolimatta).

Eri etäisyydet, eri ilmansuuntiin löytyivät myös...

Dag 16 i fjärran land

En ny vecka har börjat i Morgonlugnets land.

Min koreanska kollega och room-mate Eunmi fick tidigt på måndag-morgon det sorgliga beskedet om att hennes mormor avlidit och hon åkte direkt hem till sina släktingar. Hon stannar kvar ännu imorgon förmiddag och åker därefter tillbaka hit till Yeongwol. Jag har alltså bott och jobbat ensam nu i två dagar.

Min koreanska e ju ännu ungefär likamed noll, förutom några hälsningsfraser. Av de övriga lärarna på centret pratar jag engelska med en manlig lärare, men han är fåordig och vågar inte riktigt använda sin engelska, enligt Eunmi. De två övriga lärare, en kvinnlig och manlig, hälsar på engelska då jag kommer och går, men där slutar vår gemensamma kommunikation. Klockan 12 både idag och igår satt jag och åt lunch med dessa två övriga lärare och kände mig ovanligt obekväm och blyg eftersom jag inte hade nån aning om vad som pågick. Det känns också frustrerande då inget man säger åt de yngre barnen heller går fram. Att man nu inte tidigare har tänkt på hur konstigt det känns att inte ha en chans att göra sig förstådd med ord.

Och ännu till skolengelskan: engelska undervisningen börjar här oftast på lågstadiets 3dje klass, då barnet (enligt västerländskt räknesätt) är 9 år. Den grammatiska nivån på den engelska som lärs ut i högstadiet påminner om den finska nivån för elever i samma ålder (det här är helt egen observation på basen av elevernas skolböcker), men till min stora överraskning har eleverna mycket större svårigheter att forma enkla meningar, än vad jag förväntade mig. I helgen träffade jag också Eunmis 21-åriga bror som studerar ekonomi på universitet i Seoul. Han hade precis samma McGraw Hill kursböcker som fyller alla hyllorna i Hankens bibliotek (på originalspråket, engelska alltså), men även han hade svårigheter att själv forma enkla meningar på engelska.

Visst har man väl blivit något-så-mycket passivt påverkad av engelskan i samhället med ungefär lika mycket undervisningsengelska som unga här, eh? Orättvist?

Ps.
Imorgon heter det ju att jag fyller 24. Men t.o.m. detta gäller inte helt i Korea.
Enligt gammalt kinesiskt räknesätt och som enligt vad jag hört, ännu används en hel del i Korea, börjar nyfödda på födelsedagen sin ålder vid 1 år (eftersom man egentligen funnits ren en tid) och därefter tilläggs ett år varje därpåföljande Nyårsdag (1.1). Här skulle jag alltså vara 26 den 1.1.2010.
Confusing?

mvh,
Henrietta

Korea so far

Kuvia puolentoista viikon ajalta:




Downtown Yeongwol.

Korealaiset naiset pitävät vaaleaa ihoa kauniina ja suojautuvat mahdollisimman hyvin kuumalta auringolta: päivänvarjot ja pitkät hihat ovat tähän tarpeen. Yli 25 asteen päivittäisessä lämmössä voi toisaalta myös kuvitella miten päinvastaisesti pohjoismaalainen pukeutuu...





Ranskalaistyyliset leipomot ovat täällä suosittuja; tältä kadulta löytyy kaksi kilpailevaa leipomoketjua vierekkäin.

Oikealla tienviitta sillalta.

Rakennus jossa asumme ja jokirantaa.

Tytön pelaavat shakkia DODAM keskuksessa. Keskus sijaitsee Yeongwolin taidekadulla, jossa maalaukset koristavat seiniä. DODAMissa työskentelee meidän lisäksi kolme muuta opettajaa.

Paviljonkirakennus Yeongwolissa

Soulin metrokartta; niukinnaukin mahtui kuvaan. Terveisiä vaan länsi-metrohankeelle Espooseen!

Melkein kaikki vapaaehtoistyöntekijät Soulissa valmennuksessa.

Ruoka täällä on hyvin maustettua, ainakin pohjoismaalaisen suun mielestä. Punainen chili, pippuri ja valkosipuli maistuvat ruoissa. Kiinalaiseen tai japanilaiseen keittiöön verrattuna ruoka on siis tulista.

Tteokbokki oikealla (keskellä) kuuluu korealaisiin katukeittiöihin eli ruokavaunuhin, joita löytyy joka kadunvarresta. Tteokbokki tarkoittaa riisikakkuja mausteisessa kastikkeessa. Ruoka on valittu Koreassa parhaaksi katukeittiöruoaksi.

Ja jos ei kuumaa, niin kylmää: nuudelikeitossa vasemmalla ui jääpaloja. Kyseessä on pääruoka.

Seoul

Det börjar ta sig

Vi har tre dagar på DODAM Local Children Center bakom oss nu, jag och Eunmi. Rutinen sätter sig kanske efter en tid, då jag blivit van med att ingen riktigt förstår mig och vice versa.

Det har varit svårt att försöka estimera nivån på den engelska som våra elever kan hantera. Vi har egentlig undervisning åt 6 st. högstadiekillar på vår huvudsakliga arbetsplats DODAM Center; därtill har vi några timmar i veckan lektioner på ett annat center – där undervisar vi två grupper, en med yngre lågstadie-elever och en med äldre. Överloppstiden sitter vi på DODAM centret och försöker hitta på lekar med de övriga barnen. Eunmi och jag planerar lektioner from scratch genom att surfa olika nätsidor och portaler och kolla materialet på skolan. Jag föreslår en viss uppgift åt Eunmi och hon försäkrar åt mig att uppgiften högst antagligen är för svår. Mina elever sitter ofta och nickar åt de uppgifter jag delar ut och kan senare efter lektionen säga åt Eunmi att de inte haft en minsta aning om vad jag gapat om.

Killgruppen gillar pc-spel och ogillar våra ordprov, så långt har vi det klart för oss. Man vill gärna vara en cool lärare, men Eunmi menar att vi tyvärr nog måste fokusera oss på rättstavning, alltså spelling. De yngre barnen är lättare att underhålla, de gillar att man sitter o kollar på bilderböcker med dem – det är ändå väldigt enkel och upprepande engelska som gäller: Thats pretty! Pretty! No, don’t! No don’t! Eunmi har däremot arbete i överflöd då hon översätter allt åt alla…

Det är trots allt såklart med väldigt stor glädje vi träffar barnen varje dag. Det går inte att mäta den varma känslan då lilla, 6-åriga Ki-eun tar en i handen och säger: Teacher, come out and play!

Annyeong haseyo!

Kuudes paiva maassa, mutta taalla vietetty aika tuntuu jo paljon pidemmalta.

Internet-yhteytta asuntoomme odotellessa kirjoitan nyt tietokone-huoneesta("PC-Bang") kaupungilta - tama selittaa siis tietyt puuttuvat pilkut ja pisteet.

Nyt nopea raportti viikolta: Keskiviikkona 2.9 alkoi kahden paivan pituinen koulutusjakso Soulin olympiakylan matkustajakodissa. Kaikki vapaaehtoisohjelmat taalla alkavat samanaikaisesti, joten oli mukava tavata loputkin 23 vapaaehtoista. Oli helpotus saada verrata kokemuksia muitten ulkomaalaisten kanssa ja vertailu jatkuu varmaan sahkoisesti.

Asemapaikkani Yeongwol sijaitsee kahden tunnin bussimatkan paassa Soulista. Suomalaisia linja-autoja reippaasti suuremmat ja pehmeammat istuimet vaivuttivat matkaajan nopeasti uneen, jolloin uskomattoman kauniit maalaismaisemat jaivat nakematta. Pikkukaupunki Yeongwolkin sijaitsee laaksossa, jota ymparoivien vihreitten vuorten huiput peittyvat pilviin. Joku on sanonut etta jos Korean niemimaan suoristaisi silitysraudalla, pinta-ala olisi Kiinan veroinen. Tata ei ole vaikea uskoa, maasto on nimittain t-o-d-e-l-l-a vuoristoista.

Korealaiset ovat viehattavia. Asun ja tyoskentelen korealaisen vapaaehtoisen, Eunmin kanssa. Han vaikuttaa tyypilliselta koillisaasialaiselta nuorelta naiselta: kovin kohtelias, mukava ja hieman ujo. Oppilaamme ovat herttaisia: vanhemmat heista harjoittelevat englanninkielisia sanoja ja fraaseja niita huutelemalla kurkku suorana, mutta kutsuvat kuitenkin meita kohteliaasti nimikkeella "teacher". Nuoremmat oppilaat ovat uteliaita: he haluavat tietaa jos puhun koreaa ja ihmettelevat kummallisia silmiani.


terveisin:
H