fredag 4 september 2009

Annyeong haseyo!



Kuudes paiva maassa, mutta taalla vietetty aika tuntuu jo paljon pidemmalta.

Internet-yhteytta asuntoomme odotellessa kirjoitan nyt tietokone-huoneesta("PC-Bang") kaupungilta - tama selittaa siis tietyt puuttuvat pilkut ja pisteet.

Nyt nopea raportti viikolta: Keskiviikkona 2.9 alkoi kahden paivan pituinen koulutusjakso Soulin olympiakylan matkustajakodissa. Kaikki vapaaehtoisohjelmat taalla alkavat samanaikaisesti, joten oli mukava tavata loputkin 23 vapaaehtoista. Oli helpotus saada verrata kokemuksia muitten ulkomaalaisten kanssa ja vertailu jatkuu varmaan sahkoisesti.

Asemapaikkani Yeongwol sijaitsee kahden tunnin bussimatkan paassa Soulista. Suomalaisia linja-autoja reippaasti suuremmat ja pehmeammat istuimet vaivuttivat matkaajan nopeasti uneen, jolloin uskomattoman kauniit maalaismaisemat jaivat nakematta. Pikkukaupunki Yeongwolkin sijaitsee laaksossa, jota ymparoivien vihreitten vuorten huiput peittyvat pilviin. Joku on sanonut etta jos Korean niemimaan suoristaisi silitysraudalla, pinta-ala olisi Kiinan veroinen. Tata ei ole vaikea uskoa, maasto on nimittain t-o-d-e-l-l-a vuoristoista.

Korealaiset ovat viehattavia. Asun ja tyoskentelen korealaisen vapaaehtoisen, Eunmin kanssa. Han vaikuttaa tyypilliselta koillisaasialaiselta nuorelta naiselta: kovin kohtelias, mukava ja hieman ujo. Oppilaamme ovat herttaisia: vanhemmat heista harjoittelevat englanninkielisia sanoja ja fraaseja niita huutelemalla kurkku suorana, mutta kutsuvat kuitenkin meita kohteliaasti nimikkeella "teacher". Nuoremmat oppilaat ovat uteliaita: he haluavat tietaa jos puhun koreaa ja ihmettelevat kummallisia silmiani.


terveisin:
H

7 kommentarer:

  1. Hej, roligt o. höra att du sluppit vidare från Soul o. kommit lyckligt fram ! Hurdan är staden? Nu måste du hastigt börja studera koreanska... va betyder förresten rubriken ?
    hälsningar från kungsböle

    SvaraRadera
  2. Hejj teacher!:D kiva että olet päässyt kotiutumaan ja on kivoja ihmisiä! teillä oli kuulemma ollut hauskaa läksiäisissä, harmi kun meni sivu suun..mutta lontoo oli kyllä mahtava! ajelttin metrolla ja junalla (eksyttiin kun piti mennä kattomaan fudista mutta onneksi peli näkyi myös hotellin telkkarista),kateltiin nähtävyyksiä,käveltiin puistoissa,nähtiin chelsean peli,syötiin ihanaa ruokaa ja nautittiin!päätettiin että tullaan uudestaan, sääkin suosi ja ihmiset olivat ystävällisiä! Täällä alkaa olla syksyn tunnelmaa ja koulut ovat alkaneet,paitsi allekirjoittaneella..noh,ensi viikolla on tarkoitus keksiä aihe lopputyölle!
    tsemppiä sinne,pusuja ja haleja!
    Ville lähettä terkkuja!
    -Fanny

    SvaraRadera
  3. Staden ar liten och mysig: i storleken av Lovisa.
    Ingen dum ide' att lasa spraket - ingen pratar engelska fortutom min room-mate :)

    SvaraRadera
  4. Ahhahah..konstiga ögon. Jag visste inte att du skulle till Korea!!ditt jobb låter vara lite annorlunda än studierna på Hanken, ngt som du säkert är ute efter!
    skall läsa din blogg också i fortsättningen!

    Sköt om dig
    -Anna

    SvaraRadera
  5. Hej Anna!
    Nä, det blev en liten överraskning: jag sökte ju utlandspraktik nu till hösten o då det inte hördes något nånstansifrån så tog jag till sista volontärjobb; sökte först i slutet av juli. Ja har ändå funderat på volontärjobb tidigare, så idén kom inte riktigt out of the blue...
    Allt e så annorlunda här, så e faktiskt väldigt glad över att få uppleva dehär innan man beslutar sig för att bli vuxen o ta examen :)
    Ses i december! Ha de bra!

    SvaraRadera